Mitä enduromaastopyöräily on?
Enduromaastopyöräily on maastopyöräilyn kilpailumuoto, jossa
kilpaillaan kelloa vastaan alamäkivoittoisilla erikoiskokeilla, joilla on yleensä
mittaa noin kahdesta viiteen minuuttiin. Erikoiskokeita on kilpailuissa noin 10
kappaletta. Kilpailupäivän kokonaiskesto on yleensä 4-5tuntia. Kilpailut
sijoittuvat usein laskettelukeskusten yhteyteen. Muutamissa kilpailuissa on
käytössä joillain siirtymillä hissikyyti mäen päälle. Kilpailupäivää edeltää
treenipäivä, jolloin tutustutaan ratoihin ja etsitään hyviä ajolinjoja. Enduron SM- sarjassa osakilpailuja on kaudella 2019 5 kappaletta.
Ellivuori hardline. Kuva: Mikko Mäki |
Vuoden 2019 endurotykki Rock Machine Blizzard 90-27 |
Pyörän pitää siis olla soveltuva vauhdikkaisiin
laskuihin, tiukkoihin käännöksiin kivikoissa ja samalla soveltua ylämäen
polkemiseen siirtymillä. Kypärältä vaaditaan myös kykyä olla hyvin suojaava ja
turvallinen ja samalla tarpeen kevyt ja mukava pitää päässä koko päivän.
Lajissa tarvitaan hyvän kuntopuolen avuksi myös hyvät ajotaidot, yksinään hyvät ajotaidot eivät siltikään riitä, vaikka hyötyä on aina mitä paremmin pyörän hallitsee. Radat ovat pääosin alamäkeen viettäviä, lyhyillä tasamaa osuuksilla pitää pystyä polkemaan mahdollisimman kovaa ja polkemalla saada vauhtia lisää aina kun mahdollista.
Enduromaastopyöräilyssä tulee myös yrittää pitää renkaat ja
pyörä ehjänä. Kilpailussa kaikki tarpeelliset varaosat ja eväät pitää kantaa mukana
eikä niitä saa jemmailla maastoon tai muihin kätköpaikkoihin. Rengasrikosta
koituu huonolla tuurilla jopa minuutteja tappiota sekä siirtymällä saattaa
tulla kiire ehtiä seuraavan erikoiskokeen alkuun ajallaan. Kilpailun
puolivälissä on noin 30 minuutin huoltotauko, jolloin saa huoltoalueella tehdä
korjauksia ja huoltoa.
Aikataululappu |
Maisemia Levin ilta-erikoiskokeilta |