Giro

Giro
Timimme ajaa Giron kypärillä,kengillä ja vaatteilla sekä Rock Machinen maastopyöpyörillä.

maanantai 10. helmikuuta 2020

Ajajaesittely: Johanna Havula

1) Esittele itsesi, kuka olet, mitä teet ja mistä tulet?

Olen 39-vuotias helsinkiläinen maastopyöräilyharrastaja, alun perin kotoisin Mäntsälästä. Päivätyönäni ratkon työoikeudellisia haasteita. Vapaa-ajallani minut löytää varmimmin jostakin päin urheilemasta tai ainakin ulkoilemasta, usein joko koiran tai pyörän kanssa. Elämääni sulostuttaa valkoinenpaimenkoira Tuisku, joka asuu luonani joka toinen viikko. 




2) Milloin ja miten aloitit fillaroinnin, kerro ajohistoriastasi?

Aloitin maastopyöräilyn lomareissulla Madeiralla vuonna 2014. Koko laji oli minulle täysin uusi, vaikka kestävyysurheilu sinänsä oli tuttua maratonharrastuksen myötä. Vuokrasin pyörän (joka ei muuten kyllä toiminut yhtään) ja sitten meidät vietiin Pico do Areeirolle, yhdelle Madeiran korkeimmista huipuista Jarrut olivat kyllä aika kuumana, kun sieltä päästiin alas. Jälkikäteen ajateltuna taisimme tulla aika lailla metsäautoteitä alas, siinä ei paljon polkua voinut olla. Mukana oli toki muitakin aloittelijoita.

Lomalta kotiin palattuani piti saada aika äkkiä ensimmäinen oma pyörä, ja se oli muutaman vuoden vanha keltainen, 26-tuumainen Orange Five. Sillä otin tuntumaa lajiin mm. osallistumalla erinäisiin aloittelijoiden ajoihin. Aika pian uskaltauduin myös hissimäkeen. Minulla on pohkeessa vieläkin arpi, kun Sappeella tuli poistuttua vähän näyttävämmin ankkurihissistä ja polkimen piikki osui jalkaan.

Seuraavana vuonna pyöräni tuumakoko kasvoi 27,5:een, kun hommasin Santa Cruz Bronsonin oikein kivijalkaliikkeestä.  Ajoin sillä pari vuotta, ja parhaana muistona siltä ajalta oli Ylläs-Levi MTB-kisan puolimatkan voitto vuodelta 2016. Minulla on kotona myös superkevyt hiilikuitujäykkis, jolla olen kyllä ajanut erittäin vähän, koska se on minun makuuni vähän liian kiikkerä maastoon. Kävin sillä kuitenkin XC-turistina Evoc MTB-kisassa keväällä 2018, ja voitin naisten lyhyemmän matkan kisan. Tällä hetkellä hiilaritykki on olohuoneessani kiinni trainerissa.

3.) Miten ja milloin aloitit enduron?

Ensimmäinen enduro-nimellä kulkeva kisani oli 2016 syksyllä Fiskarsissa. Uskalsin mennä sinne, kun olin käynyt Fiskarsin polkuja muutoinkin ajamassa ja arvelin, ettei siellä ole mitään ylitsepääsemätöntä luvassa. Tangon ylitin siellä kuitenkin parikin kertaa...

Ensimmäisiin SM-endurokisoihini osallistuin Tahkolla v. 2017. Kun olin muutoinkin jännittynyt siitä, kuinka selviydyn koettelemuksesta, niin totta kai juuri silloin Tahkon tuolihissi lakkasi toimimasta heti alkuunsa.  Niinpä koko kisa erikoiskokeineen meni uusiksi ja ylös piti polkea tai tunkata. Onneksi siinä samassa rytinässä vanha DH-rata jäi erikoiskokeista pois. Minun taitoni eivät olisi riittäneet sen ajamiseen ja olisi varmaan pitänyt juosta pätkä alas pyörä kainalossa.

Bronson jäi vähän lyhyeksi minulle, ja kesällä 2018 ostin hiilikuituisen YT Jeffsyn, edelleen pysyttiin siis 27,5-tuumakoossa. Suurin haaste oli hyväksyä pyörän nimi, kun työmarkkinajuristille YT-merkkinen pyörä oli vähän turhankin osuva. Ajoin Jeffsyllä koko enduron SM-kauden 2019.

4.) Mitä ajatuksia uusi kalusto herättää? Kerro vähän pyörästä, jolla ajat.

Ajan tällä kaudella Rock Machine Blizzard 90-29:llä. Olen vasta ottamassa siihen tuntumaa, mutta tähän saakka pyörä tuntuu loistavalta! Siirryin isojen tyttöjen kerhoon valitsemalla kaksysärin, vaikka olenkin vain ruhtinaalliset 163 cm ”pätkä”. Pyöräni rullaa hienosti esteiden yli, ja DVO:n iskarit tuntuvat tosi laadukkailta. Tykästyin myös heti alkuunsa uuden pyörän linkustoon, sillä tasaisella ajettaessa pyörä ei juuri notku, mutta korkeuserojen alkaessa tekee heti tehtävänsä. Maaliskuussa Blizzard pääsee todelliseen testiin, kun lähden treenilomalle Malagaan.



5.) Kerro parhaasta/mieleenpainuvimmasta kisa/ajokokemuksesta.

Vaikka voitin vuonna 2019 vain yhden SM Enduro-osakilpailun, onnistuin silti saamaan koko sarjasta kultaa. Vaikka olen tietysti saavutuksesta ylpeä, en kuitenkaan ole nopein enduronaiskuski Suomessa. Etuni oli, että minulla oli elämäntilanteeni puolesta mahdollisuus priorisoida kisoja kalenterissani. Minua nopeammilla kuskeilla oli muita haasteita aikataulujen tai loukkaantumisten johdosta. Olen saanut olla aika onnekas, sillä kroppani on kestänyt ja kalustokin on pysynyt suurin piirtein yhtenä kappaleena.  

6.) Miten ja missä tykkäät ajaa treenata? Kerro vähän tyypillisistä reeneistä talvella/kesällä. Mitä teet treeneissä?

Olen sosiaalinen pyöräilijä ja käyn todella paljon yhteislenkeillä tai kaverien kanssa hissimäessä. Käyn vain harvoin yksin lenkillä metsässä, ja voi olla, että tämä on jonkinlainen puutekin harjoittelussani. Toisaalta tosi harvoin koen ”treenaavani”, tykkään vain käydä lenkillä sen minkä ehdin. Kesäaikaan käyn jonkin verran hissimäessä, mutta enemmän harjoittelen perinteisesti maastossa. Pyöräilyn ohella harrastan jonkin verran juoksua, melontaa ja kuntosalilla käymistä.

Olen onnekkaasti pystynyt käymään joka vuosi muutaman kerran jossakin päin ulkomailla pyöräilemässä. Lempipaikkani maailmalla on Slovenia. Tuosta ihanasta maasta on tullut minulle retriitti, pakopaikka, jonne yritän päästä käymään joka kesä. Mukavat ihmiset, ei turistirysiä vaan hiljaista maalaismeininkiä, upeat trailit ja vuoristo.



7.) Kerro erikoisimmasta/surkeimmasta ajopäivästä / reissusta, mikä meni mönkään tai oli erikoista?

Jotenkin muistot tuntuvat liittyvän usein kaluston rikkoutumiseen. Seuran reissulla Tukholmassa Orangen takakiekon väliin pomppasi paksu keppi, ja vaihtaja meni niin solmuun, että kaveri joutui hakemaan ruotsalaisesta kivijalasta uuden.

Sappeella hyppäsin pienemmästä laiturista pyöräni etuvanteen perunalastun muotoiseksi, ja itse lensin kaaressa pusikkoon. Sain kavereilta noottia, että olisi pitänyt hypätä vain siitä isommasta, jossa on parempi ländi. 

_ _ 

Kiitos tiimille jo tässä vaiheessa tästä hienosta mahdollisuudesta rokkikoneen ohjaimissa! 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajajaesittely: Eemil Sihvonen

 Giro/Rock Machine -tiimin ajajaesittelyssä Eemil Sihvonen Kuva: Tuomas Kaira @tubermeister 1.) Esittele itsesi, kuka olet, mitä teet ja mis...