Sain nähdä viime keväänä 2020-kauden Rock Machine -merkin maastopyörämalliston (maahantuojalla kun työskentelen), ja kiinnitin erityisesti huomiota sekä enska-, trail- ja sähkärimallistojen lippulaivamalleihin. Niissä oli kaikissa värityksenä samanlainen metallin ja vihreän sekoitus. Tuo vihreä väri tuli pyörään syystä, kaikkiin näihin malleihin oli nimittäin speksattu legendaarisen amerikkalaisen iskarivalmistaja DVO:n keulat ja iskarit, jotka ovat kyseisestä vihreästä sävystä tunnettuja. Pyörät olivat muutenkin lähes liian hienoilla komponenteilla (jos sellaista onkaan) varusteltuja, joten ajatus tämän kauden kisa ja treenipyöristä selkeytyi samantein.
Sain sähkärin käyttöönä jo talvella ja siitä tuli välittömästi lenkkipyöräni (2 astetta loiventavalla anglesetillä modattu Blizzard XCM 90 25th Anniversary -malli) ohella eniten käyttämäni pyörä.
Turussa ei ole valitettavasti enää toimivaa bikeparkkia ja alamäkitreeneihin sähkäri sopii täydellisesti hissin korvikkeeksi. Sähkäri on enduristille täysin lyömätön treenikaveri kun pitää saada paljon toistoja eikä bikeparkkia ole lähellä.
Blizzard INT 2 e90-29:n geometria on aavistuksen pitempää takakolmiota lukuunottamatta käytännössä identtinen luomukisapyöräni geon kanssa. Molemmat fillarit kuuluvat periaatteessa Rock Machinen treilikategoriaan, mutta ovat lippulaivamalleina speksattu valmiiksi todella kovavauhtiseen ajoon sopivilla renkailla ja iskareilla. Myös molempiin näistä pyöristä asensin 2 astetta loiventavat anglesetit kasvattaakseni alamäkipainotusta vielä entisestään. Pyörän keulakulman loiventuessa keskiö laskee hieman, akseliväli pitenee muutaman sentin ja pyörän käyttäytyy kovavauhtisessa ajossa vielä entistäkin rauhallisemmin. Jos painotus ei olisi niin vahvasti alamäissä en olisi ehkä lähtenyt noita modaamaan. Pyörällä on silti hauska ajaa polkujakin näinkin ja angleset on nopeasti vaihdettavissa takaisin jyrkemmille kulmille jos sellainen fiilis tulee.
Isoin uudistus Rokkarin INT 2 -pyörissä on täysin uudistunut runko. Integroitu sähkäritoteus on huomattavasti edeltäjäänsä siromman näköinen ja sain kuulla kehuja uudistuneesta ilmeestä myös aina kaikesta vinoilevilta kavereiltani, joka kertoo paljon. Rokkarin väen mukaan he onnistuivat tekemään rungosta silti edeltäjäänsä jäykemmän vaikka rungon paino tippui yli kilon. Kaiken lisäksi painopiste on saatu selvästi alemmas. Ajotuntuman parannus oli tosi iso viime kauden pyörääni verrattuna. En suoraan sanottuna odottanut tämän suhteen mitään ja muutos oli todella selvä. Pyörä tuntuu olevan paljon lähempänä luomuenskaa kuin viime kauden järeä ja hyvillä (Rock Shox Revelation/Super Deluxe), mutta ei huipputason iskareilla ja komponenteilla speksattu INT pyörä oli.
INT2 -mallia on huomattavasti kevyempi käsitellä ja eron DVO:n iskareiden paremmassa toiminnassa huomaa kyllä Rokkarin Motion Control vaimentimellisiin selvästi.
Rock Machinen aiemmista malleistakin itselle tuttu FPS-linkusto oli taas pomminvarmaa tavaraa. Pyörän perä toimii tosi nätisti, ja vaikka joustoa ei olekaan kuin 140 mm takana tuntuu joustomäärä isommalta vahvasti progressiivisen linkuston takia. Alkuherkkyyttä ja tukea löytyy ja pyörää on
kevyt polkea ilman avustustakin. FPS on hyvin lähellä Giantin Maestroa, Santa Cruzin VPP:tä tai Pivotin/Turnerin DW-linkkiä, eli aivan legendaaristen linkustoratkaisujen sukulainen. Jos akku pääsee loppumaan tai poljet sähkärienskakisassa yli 25 km/h rajan, tällä on iso merkitys ja väitän että sen huomaa myös avustuksen aikana.
Geometria on moderni mutta pyörä ei ole treililuokituksensakaan takia mitenkään yltiöpitkä tai loiva. Olen itse 183 cm pitkä ja käytän Rokkarilta useimmiten XL -kokoa enskalaitteissa, koska satulaputki ei onneksi ole liian pitkä. Rock Machinen yläputki on XL-koossa mukavan pitkä 650mm ja tuon ansiosta pystyn liuttamaan satulan niin eteen kuin se menee ilman että ohjaamosta tulee itselleni ahdas. Käytännössä anglesetin ja satulan siirron kanssa pyörän satulaputken kulma on noin 77 astetta, keulakulma 64,5 ja akseliväli noin 1260, reach on noin 475 eli ihan modernit alamäkiajoon soveltuvat kulmat näiden pikku muutosten myötä.
Komponenttipuoli suoraan sanottuna vähän hirvitti, sen verran hienoa ja hintavaa palikkaa pyörässä on kiinni. Shimanon 8000 -sarjan moottori, voimansiirrossa XTR:ää, kehät WTB:n parasta KOM-sarjaa, DVO:n iskareista puhumattakaan. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan kaatuilematta pahemmin ja pyörä sekä sen osat toimivat hienosti.
DVO:n iskarit vaativat noin viikon verran tutustumista ja säätölogiikan tajuamista että oikeat säädöt löytyivät. Joskus olen lukenut että DVO:t ovat hankalia säätää, mutta olen tästä nyt parin DVO-pyörän säädön jälkeen hieman eri mieltä. Logiikka on kieltämättä erilainen kuin esim Rockshoxin tai Foxin tuotteissa, mutta mielestäni kyse on vaan erilaisuudesta, ei hankaluudesta. Käytännössä tärkeintä on pelata joustomatkan viimeinen kaksi kolmasosaa toimimaan ilmanpaineilla ja eka kolmannes DVO:n omalla OTT-säädöllä, joka korvaa muiden valmistajien ilmatilan pienentimet eli tokenit. Eli DVO:n keuloissa ei tarvitse avata ilmatilan kantta ja tunkea mitään keulan sisään jos keulaa haluaa progressiivisemmaksi vaan keulan oikean alajalan OTT-säädöllä säädetään tosiaan alkuherkkyys ja ilmanpaineilla haetaan puolivälin ja loppujouston tuki keulaan. Hi ja lo speed compressioneilla sitten päivän sään ja ratojen mukaiset säädöt vielä päälle. Näin itse tuota käytän. DVO:n sivuilta löytyi tosi hyvät säätöohjeet ja valmiit lähtösuositukset. Laitoin omaan keulaani hieman painoluokkaani isommat paineet ja vastaavasti tätä kompensoimaan reilummin OTT:tä. Näin 160mm joustavasta Onyx SC keulasta tuli mukavan alkuherkkä ja saman aikaan jyrkissä mäissä/jarrutuksissa kantava keula.
SM-endurokupin kisakauden startatessa parin viikon päästä Sappeella olen joutunut siirtymään ajamaan enemmän luomulla sen kanssa sinuiksi päästäkseni, mutta tulen varmasti ajamaan sähkärillä taas mahdollisimman paljon kun sen aika koittaa. Se on aivan loistava treenityökalu enduroa ajaville tai muuten vaan alamäistä ja vauhdista tykkääville. Yksi keskeinen etu on myös se että VOIT halutetessasi säännöstellä paremmin harjoituksen kuormittavuutta. Ylämäissä pystyy oikeasti palautumaan ja alamäkiin tehtäviin vetoihin saa enenmmän tehoja tuoreemmilla jaloilla. Tai voit ajaa todella kevyitä maastolenkkejä lepopäivinäkin halutessasi.Silti sähkäritreeneistä saa juuri niin raskaita kuin itse haluaa, eikä maksimisykkeisiin pääseminen ole mikään ongelma. Sähkäri tuo hyvää vaihtelua treenaamiseen ja sillä ajaminen on ennen kaikkea todella kivaa.
