perjantai 18. toukokuuta 2018

Ajajaesittely: Jesse Elo




Nyt esittelemme tiimimme nuorimman kuskin, Jessen, joka ollut nuorten sarjassa kärkikamppailuissa niin XC:ssä, Endurossa kuin DH:ssakin, eli todella monipuolinen kaveri kyseessä. Jesse on kehittynyt tasaisesti ja haastaa varmasti tällä kaudella ihan kovimpia kuskeja nuoresta iästään huolimatta. Meriteijon Warm up -kisassa tästä saatiin esimakua, Jesse sijoittui hienosti miesten sarjan 13. sijalle.

1) Esittele itsesi, kuka olet, mitä teet ja mistä tulet?


Jesse Elo, 19v ja kotoisin Salosta mutta asunut vajaan vuoden Tampereella. Lukion jälkeen töissä käynyt ja ensi syksynä alkaa jatko-opinnot.

2) Milloin ja miten aloitit fillaroinnin, kerro ajohistoriastasi?
 

Fillaroinnit aloitin n.10v sitten eli 9-10v ikäisenä, HHCMB:n järjestämillä junnulenkeillä käyden. Kilpaileminen sai alkunsa, kun ajoin ensimmäisen XCO- kilpailuni seurani järjestämänä Salon märynummella, mistä innostuneena rupesin ajamaan XCO kilpailuja.
 

3.) Miten ja milloin aloitit enduron?

Jälleen ensikosketus enduroon oman seurani HHCMB:n järjestämässä enduron warm up kilpailussa Meri-Teijolla. MTB endurossa ensimmäinen Santa cruz enduro series kilpailu 2015 Himoksella. Seuraavana vuonna ensimmäinen täysi kausi kiertäen kaikki kilpailut ja sijoittuen toiseksi nuorten sarjassa. Ensimmäinen vuosi yleisessä sarjassa 2017. Sekaan on mahtunut myös satunnaisia DH-kisoja.

4. Mitä ajatuksia uusi kalusto herättää? Kerro vähän vehkeistä (pyörä kengät kypärä) joilla ajat.

 Rock Machine / Giro. Tällä kaudella pyöränä on Rock Machine Blizzard 90-27, pyörä tuntuu minulle todella hyvältä ja nopealta. Ajovarusteet Girolta, Kypärä Giro Switchblade MIPS, olen tykännyt käyttää kaikenlaisessa ajossa, sillä kypärä on kevyt ja hyvin tuulettuva vaikka leukasuojaa olenkin pitänyt paikallaan aina. Giro Terraduro mid kengät ja Time Atac polkimet muodostavat jämäkän ja varman pohjan voiman saamiseksi takarenkaalle sekä suuremman liikkumavaran jalan asennossa polkimella kuin muilla lukkopolkimilla. Rock Machine / Giro on minusta todella hyvä juttu ja on mielenkiintoista nähdä, millaisiin suorituksiin uudella kalustolla kykenee. Innolla odotan tulevaa kautta. 

5.) Kerro parhaista/mieleenpainuvimmasta kisa/ajokokemuksesta.


Parhaita ajokokemuksia on ollut ne, kun onnistut vaikeassa kohdassa. Myös Åren reissulta suuret korkeuserot ja pitkät alamäkeen viettävät pätkät jäivät mukavasti lämmittämään mieltä.

6.) Miten ja missä tykkäät ajaa treenata? Kerro vähän tyypillisistä reeneistä talvella/kesällä . Mitä teet treeneissä?


Treenata tykkään erityisesti lämpimällä säällä, lämmin kesäkeli ja nopeat polut on ehdottomasti yksi mukavimmista ajokokemuksista. Tykkään haastaa itseäni myös vaikeilla ja teknisillä osuuksilla.

Talvella treenit voimaharjoittelua ja trainerilla pyöräilyä, myös ulkona tykkään talvella ajaa, jos säät suosii. Kesällä tulee ajettua enemmän ulkona. Ulkona ajaessa teknisiä kohtia tulee harjoiteltua ja tahkottua välillä moneenkin kertaan.


7.) Kerro erikoisimmasta/surkeimmasta ajopäivästä / reissusta, mikä meni mönkään tai oli erikoista?


Erikoisin ajopäivä tapahtui Himoksen enduro kisoissa 2016. Paljon mutaa, liukkautta, hyttysiä, kaatumisia ja vettä muodostivat kokonaisuuden, jollaista ei joka päivä haluaisi kokea. Myöskään teknisiltä ongelmilta ei vältytty: Ketjut eivät mudan runsaudesta johtuen tahtoneet pysyä rattaalla ja huipennukseksi kampi irtosi ja jäi lukkopolkimen avulla roikkumaan kenkään. Näkökyky oli myös koetuksella, kun ajolasit olivat höyryssä ja mudassa estäen näkemisen erittäin hyvin. Kaiken jälkeen onnistuin voittamaan oman sarjani, mikä tuntui tietysti kaiken epäonnen jälkeen hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti